Olen toinen Italiassa vaihtoa suorittava liiketalouden 2.vuoden opiskelija. Olen 21-vuotias savolaistyttö, jolla on aina ollut ihastus Italiaan. Takana on nyt vajaa pari kuukautta elämää Castellanzassa ja opiskelua Universita Carlo Cattaneossa (LIUCissa). Paljon on tapahtunut ja on mahdotonta muuttaa kaikkea nähtyä ja koettua sanoiksi.
Matkustaminen ja muutto uuteen maahan ja asuntoon sujui ongelmitta. Yliopiston lähellä sijaitseva asuntomme tuntuu kodilta ja on todettu paremmaksi ratkaisuksi kuin koulun asuntola, jossa ei ole kunnon mahdollisuutta esimerkiksi laittaa itse ruokaa.
Castellanza on pieni ja idyllinen. Ruokakauppa ja kuntosali ovat lähellä, bussit kulkevat, junalla pääsee muualle, ravintolat tarjoavat hyvää ja edullista ruokaa, ihmiset ovat ystävällisiä. Taksejahan Castellanzassa ei ole vielä nähty, mutta poliisin on todettu toimittavan tätä virkaa. Myös Castellanzassa on yöelämää; UpTown Bar tarjoaa aperitiivoja ja RexBibendi järjestää jokaviikkoisen Shitface Tuesdayn. Usein keskiviikon aamuluennot ovat aika rankkoja.
Puolen tunnin kävelymatkan päässä sijaitsee hieman suurempi Legnano, josta löytyy enemmän ravintoloita ja jonkun verran vaateliikkeitä ja muita kauppoja. Puolen tunnin junamatkalla taas pääsee Milanoon, josta löytyy kaikki.
LIUC on suosittu vaihtokohde, meitä on 140 vaihtaria ympäri maailmaa. ESN Castellanzan pojat ovat ensimmäisistä päivistä alkaen pitäneet meistä huolta ja järjestäneet ohjelmaa. Ensimmäiset viikot hurahtivat nopeasti tutustuessa uusiin ihmisiin ja tottuessa villiin vaihtarielämään jokailtaisten bileiden merkeissä. Meillä ei aluksi ollut italian tuntien lisäksi muita luentoja.
Pelkästään Castellanzassa ei olla pyöritty. Muutamat vapaapäivät on vietetty Milanossa shoppaillen ja kaupunkiin tutustuen. ESN myös järjestää clubbiamon Milanon eri yökerhoihin joka perjantai bussikyyteineen.
Syyskuun puolella teimme retken Toscanaan, majottauduimme Firenzessä ja vierailimme myös Sienassa ja katsastimme Pisan kaltevan tornin. Kiersimme nähtävyyksiä, meille järjestettiin illallinen viinitilalla (ESN illallisilla viini tosiaan virtaa, vaikka sitten pakotettuna..) ja aperitivot sekä tietenkin bileet yökerhoissa. Firenzen Spaceclub bileilta oli jotain, mitä EI kannata jättää välistä!
Vaikka täällä on juhlittu, alkoi myös koulunkäynti kunnolla muutaman viikon jälkeen. Koulusysteemi on sekavampi kuin Suomessa, eivätkä asiat hoidu nopeasti ja helposti. Italian tunnit ovat hauskoja ja rentoja. Kieli on tarttunut vähän ja vähintään ruokaa tilatessa tulee sitä pakosti käytettyä, kun harva osaa englantia.
Italian kurssin lisäksi valitsin kaksi englannin kurssia, lakikieltä ja bisnesenglantia. Koska suuntautumiseni on yritysjuridiikka, on lukujärjestyksessä myös muutama lakikurssi, jotka osoittautuivat todella haastaviksi. Kurssikavereissa saattaa olla neljännen vuoden lakimiesopiskelijoita, joten itse tuntee välillä olevansa aivan väärässä paikassa... Saa nähdä miten näistä selvitään, töitä saa ainakin tehdä.
Ruoka Italiassa on hyvää, siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Edes gluteenittoman ja maidottoman ruuan saamisessa ei ole ollut ongelmia pizzan ja pastan maassa. Ruokakaupassa tarjonta on kattavampi kuin Suomessa. Kaikkea saa tiskeiltä tuoreena: hedelmiä ja vihanneksia, lihaa, kalaa, juustoja, leipiä ja leivonnaisia.
Kaiken kaikkiaan ensimmäiset pari kuukautta ovat sujuneet hyvin. Italialaiset ovat hitaita ja joskus tuntuu, että asiat hoidetaan turhan monimutkaisesti. Välillä kaipaa Suomen rivakkaa toimintaa niin kaupoissa kun koulussakin, mutta hetkeäkään en ole lähtöä katunut! Niin paljon hauskoja ja hulluja kokemuksia uusien kavereiden kanssa. Tiiviisti on oltu yhdessä, koska välillä tuntuu, että olisi tunnettu pidempään kuin pari kuukautta. Nyt aletaan olla vaihdon puolivälissä ja loppuajalle on vaikka mitä suunnitelmia ;)
Beda / TeamSaimaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti