Viikonloppu Venetossa

Takaisin Castellanzassa erasmus-viikonloppuretken jälkeen. Maanantai on vietetty toipuen elokuvien ja kokkailujen avulla. Viikon ensimmäisestä lakiluennostakin selvittiin.

Lauantaina 04:40 nökötettiin unessa ja jäässä kampuksen pihalla odottamassa bussia ja reilut kolme tuntia myöhemmin saavuttiin Venetsiaan. Kaupunki on veden ympäröimä - kaunis ja romanttinen. Veteen vajoavan Venetsian tärkeimmät liikenneväylät ovat kanavat, joita pitkin gondoli-veneet kuljettivat turisteja.
Meidän ryhmämme matkusti moottoriveneillä. Vierailimme kuuluisalla lasitehtaalla, kiertelimme nähtävyyksiä ja kuljimme pitkin kapeita kujia, joiden varrella oli niin tyylikkäitä vaatemerkkiliikkeitä kuin suloisia pieniä herkkuputiikkejakin.

 

 

 

Alkuillasta ajoimme bussilla Padovan kaupunkiin, jossa oli järjestetty majoittautuminen. Hotellilla pikaisin laittautuminen ikinä ja ESN illalliselle paikalliseen pizzeriaan. Viinilasit tyhjenivät aina yhtä nopeasti kuin täyttyivätkin ja loppuun tietenkin Limoncello -snapsit (mukilliset). Illalliselta siirryimme paikallisen erasmusryhmän bileisiin ja tapasimme myös muita suomalaisia. Loppuillaksi jatkoimme yökerhoon, josta sitten kukin mitä ihmeellisin keinoin hankkiutui hotellille ennen aamua. Kannattaa ennen illanviettoa huomioida, että kotiinpääsyä helpottaa huomattavasti tietää oman hotellihuoneen numero tai edes hotellin nimi... Joka tapauksessa hauskaa meillä oli, kuten aina!

 

 

Sunnuntaina (liian) aikaisen herätyksen jälkeen tutustuimme Padovaan, minkä jälkeen bussi väsyneitä vaihtareita suunnisti Veronaan. Vajaan parin tunnin päiväunet helpottivat oloa, mutta kaatosade perillä lannisti hieman. Myöhään illalla palasimme Castellanzaan ja kotona kaaduttiin suoraan sänkyyn.

 

 

Vaikka hetkittäin sää kiusasi ja väsymys painoi, ei tällä porukalla voi mennä pieleen. Paikat olivat näkemisen arvoisia ja lauantain illanvietto taas yksi ikimuistoisimmista. Huippureissu! 

Beda / TeamSaimaa

 



 

 

Kaksi kuukautta italialaista elämää

Ciao!

Olen toinen Italiassa vaihtoa suorittava liiketalouden 2.vuoden opiskelija. Olen 21-vuotias savolaistyttö, jolla on aina ollut ihastus Italiaan. Takana on nyt vajaa pari kuukautta elämää Castellanzassa ja opiskelua Universita Carlo Cattaneossa (LIUCissa). Paljon on tapahtunut ja on mahdotonta muuttaa kaikkea nähtyä ja koettua sanoiksi.

Matkustaminen ja muutto uuteen maahan ja asuntoon sujui ongelmitta. Yliopiston lähellä sijaitseva asuntomme tuntuu kodilta ja on todettu paremmaksi ratkaisuksi kuin koulun asuntola, jossa ei ole kunnon mahdollisuutta esimerkiksi laittaa itse ruokaa.
Castellanza on pieni ja idyllinen. Ruokakauppa ja kuntosali ovat lähellä, bussit kulkevat, junalla pääsee muualle, ravintolat tarjoavat hyvää ja edullista ruokaa, ihmiset ovat ystävällisiä. Taksejahan Castellanzassa ei ole vielä nähty, mutta poliisin on todettu toimittavan tätä virkaa. Myös Castellanzassa on yöelämää; UpTown Bar tarjoaa aperitiivoja ja RexBibendi järjestää jokaviikkoisen Shitface Tuesdayn. Usein keskiviikon aamuluennot ovat aika rankkoja.
Puolen tunnin kävelymatkan päässä sijaitsee hieman suurempi Legnano, josta löytyy enemmän ravintoloita ja jonkun verran vaateliikkeitä ja muita kauppoja. Puolen tunnin junamatkalla taas pääsee Milanoon, josta löytyy kaikki.

LIUC on suosittu vaihtokohde, meitä on 140 vaihtaria ympäri maailmaa. ESN Castellanzan pojat ovat ensimmäisistä päivistä alkaen pitäneet meistä huolta ja järjestäneet ohjelmaa. Ensimmäiset viikot hurahtivat nopeasti tutustuessa uusiin ihmisiin ja tottuessa villiin vaihtarielämään jokailtaisten bileiden merkeissä. Meillä ei aluksi ollut italian tuntien lisäksi muita luentoja.

Pelkästään Castellanzassa ei olla pyöritty. Muutamat vapaapäivät on vietetty Milanossa shoppaillen ja kaupunkiin tutustuen. ESN myös järjestää clubbiamon Milanon eri yökerhoihin joka perjantai bussikyyteineen.

Syyskuun puolella teimme retken Toscanaan, majottauduimme Firenzessä ja vierailimme myös Sienassa ja katsastimme Pisan kaltevan tornin. Kiersimme nähtävyyksiä, meille järjestettiin illallinen viinitilalla (ESN illallisilla viini tosiaan virtaa, vaikka sitten pakotettuna..) ja aperitivot sekä tietenkin bileet yökerhoissa. Firenzen Spaceclub bileilta oli jotain, mitä EI kannata jättää välistä!

 

Vaikka täällä on juhlittu, alkoi myös koulunkäynti kunnolla muutaman viikon jälkeen. Koulusysteemi on sekavampi kuin Suomessa, eivätkä asiat hoidu nopeasti ja helposti. Italian tunnit ovat hauskoja ja rentoja. Kieli on tarttunut vähän ja vähintään ruokaa tilatessa tulee sitä pakosti käytettyä, kun harva osaa englantia.
Italian kurssin lisäksi valitsin kaksi englannin kurssia, lakikieltä ja bisnesenglantia. Koska suuntautumiseni on yritysjuridiikka, on lukujärjestyksessä myös muutama lakikurssi, jotka osoittautuivat todella haastaviksi. Kurssikavereissa saattaa olla neljännen vuoden lakimiesopiskelijoita, joten itse tuntee välillä olevansa aivan väärässä paikassa... Saa nähdä miten näistä selvitään, töitä saa ainakin tehdä. 

Ruoka Italiassa on hyvää, siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Edes gluteenittoman ja maidottoman ruuan saamisessa ei ole ollut ongelmia pizzan ja pastan maassa. Ruokakaupassa tarjonta on kattavampi kuin Suomessa. Kaikkea saa tiskeiltä tuoreena: hedelmiä ja vihanneksia, lihaa, kalaa, juustoja, leipiä ja leivonnaisia.

 

Kaiken kaikkiaan ensimmäiset pari kuukautta ovat sujuneet hyvin. Italialaiset ovat hitaita ja joskus tuntuu, että asiat hoidetaan turhan monimutkaisesti. Välillä kaipaa Suomen rivakkaa toimintaa niin kaupoissa kun koulussakin, mutta hetkeäkään en ole lähtöä katunut! Niin paljon hauskoja ja hulluja kokemuksia uusien kavereiden kanssa. Tiiviisti on oltu yhdessä, koska välillä tuntuu, että olisi tunnettu pidempään kuin pari kuukautta. Nyt aletaan olla vaihdon puolivälissä ja loppuajalle on vaikka mitä suunnitelmia ;)

Beda / TeamSaimaa

Rakas kotimaa Suomi

Olisinko voinut uskoa melkein kaksi kaksi kuukautta sitten että tulisin kaipaamaan Suomea näinkin paljon.
Paljon on täällä tapahtunut ja sattunut. Olen oppinut arvostamaan kuinka hyvässä koulussa olen ja sitä että akateeminen vapaus on oikeasti iso etu meille suomalaisille. Täällä koulussa oppilaitten pitää olla ajallaan aina luennoilla, mutta tämä ei koske opettajia sitten ollenkaan. Opettajat saavat olla akateemisen 15 minuuttia myöhässä, usein se kuitenkin yhden proffan kohdalla venyy jopa 80 MINUUTTIIN!

Italialaisten lempisana taitaa olla domani ( huomenna). Kukaan ei ole yleensä ajoissa missään ja asiat hoidetaan niitten omalla painolla. Ruokakaupan kassajonossa menee yleensä se puolituntia. Vaikka ihmisiä olisi sata jonossa kassoja on silti vain 3! Kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään. Ehkä tämä on hyvä juttu, mutta itse en aina jaksaisi varaa kauppaan sitä tuntia.

Yksi asia joka myös ihmetyttää enkä ole sitä aiemmin edes ajatellut. Se että puhun englantia suhteellisen sujuvasti toisena kielenä on aika hieno juttu. Itseäni on täällä ruvennut ärsyttämään se että ihmiset jotka työskentelevät kansainvälisissä ketjuissa kuten mäkkäri eivät puhu sanaakaan englantia. Jotenkin luulisin että heiltä edes vaadittasiin perus sanaston osaamista mutta ei. Kun sanon kassalla one hamburger myyjän silmät pyöristyvät. Hamburger kun on italiaksi panino ( sämpylä!?!) ja yksi on uno. Ei mielestäni niin vaikea ymmärtää. Tämä tietenkää ei koske isoja kaupunkeja.

Ihmetystä aiheuttaa myös se että täällä pitää ostaa junalippu aina etukäteen. Meidän asemallamme on lipunmyynti automaatista tai asemaravintolasta. Yleensä kuitenki noita lippuja ei saa ostettua sieltä ravintolasta, vaan pitää käyttää automaattia. Automaatti hyväksyy kolikkoja ja seteleitä mutta ei kannata käyttää 10e isompaa seteliä, sillä vaihtorahaa saa takaisin vain max. 9,90e. Viimeksi kun käytin junaa kone ei hyväksynyt kolikoita?! Ja itselläni oli vain 50e seteli. Ärsyttävintähän tässä on se että joko olisin maksanut junalipustani n.40e tai mennyt junaan ja saanut sakot. En oikeen osaa käsittää miten tämä on mahdollista. Ehkä jos puhuisin sujuvaa italiaa asian voisi selvittää konnarin kanssa junassa mutta englanniksi ei tule kuulookaan. Sillä konnarit eivät yleensä puhu englantia. Onneksi kuitenkin sain rikottua rahan ja pääsin junaan.

Ettei koko postaus menisin valittamiseen voin kertoa että on mulla hauskaakin ollut! Rakastan apertiivoja jossa saa ruokaa ja juomaa halvimmillaan vai 5 eurolla. Ravintoloissa on iha syödä kun ei joudu vararikkoon. Ja on kiva kun randomitkin toivottavat buon giornot aamuisin. Vuohenjuusto on myös kaupassa edullista ja niin hyvää <3 Ja ainiin alkoholi viron hinnoissa ellei halvempi hah.

Pahoittelen kuvatonta postausta.

Johanna

Alive and kicking!

Mitkä välikokeet? Ei mitään hajua, koska omat välikokeeni suoritin Atacaman autiomaassa (maailman kuivin!) ja Bolivian Uyunissa.

6.9 minä ja kolme muuta vaihtaria raahasimme itsemme ja rinkkamme bussiterminaalille. Itse olin ensimmäisenä perillä ja istuin odottamaan muita penkille rinkka vieressäni ja reppu rinkan vieressä. Huono valinta. Viereeni istui mies, joka alkoi jutella eli toisin sanoen yritti viedä huomioni muualle sillä aikaa, kun takana istuva kaveri yritti varastaa reppuni. Onneksi minut on siunattu nopeilla reflekseillä ja erinomaisella huomiointi kyvyllä, joten sain tilanteen pelastettua. Kaveri tiputti reppuni maahan, kun tajusi että ei voittaisi tällaista atleetikkoa juoksukisassa…

Varkauksia Chilessä on paljon. Huono-onnisimmat on varastettu jopa kolmesti (kyllä, sekin on mahdollista). Usein varastettu omaisuus saadaan jossain määrin takaisin ja joskus jopa itse varkaat. Miten varkaita sitten käsitellään täällä on iha oma lukunsa. Ranskalaiselta vaihtarilta pöllittiin iPhone ja varkaat, jotka olivat alaikäisiä saatiin kiinni. Koska alaikäisiä ei voi pistää Chilessä vastuuseen poliisi kertoi kaverilleni “varkaat on tuossa huoneessa, saat tehdä niille mitä vaan” eli toisin sanoen hakkaa, jos siltä tuntuu.

Iloisempiin aiheisiin kuten Atacamaan, jonka saavutimme 24 tunnin bussimatkan ja useiden elokuvien jälkeen. Santiagossa olemme kärsineet viileästä säästä, joten oli taivaallista päästä San Pedron auringon alle. Heti ensimmäisenä päivänä otimme lumilaudat alle ja lähdimme koittamaan miltä sandboarding tuntuu. Hauskaahan se oli, mutta pitää tunnustaa, että kuvissa sandboarding näyttää paljon coolimmalta kuin mitä se on todellisuudessa. 30 asteen paahteessa on melko raskasta kävellä hiekkamäkeä ylös ja hiekassa lumilauta ei kulje niin nopeasti kuin lumessa. Mutta hauskaa oli silti!

Seuraavana päivänä vuokrasimme pyörät ja suuntasimme läheiselle laguunille. Pyöräiltyä tuli yli 60 km ja väriä pintaan tarttui ihan kivasti. Koska halusimme tehdä retkiä omalla rytmillä kiersimme laguuneja, geysirejä ja hot springejä seuraavat päivät vuokra-autolla.

Sandboarding

Valle de la Muerte

Valle de la Muerte

Endless road

Vuokra-auto<3

laguna cejar

San Pedron kadut

Ojos del Salar de Atacama

Edustus hostellissa

Vigunjoja

 Neljän päivän jälkeen vaihdoimme San Pedron maisemat Boliviaan. Edessämme odotti neljän päivän “safari”, joka päättyisi Uyunin kaupunkiin. Hoidettuamme muodollisuudet rajalla jakauduimme jeeppeihin. Meidän lisäksi jeepissä oli hollantilainen konsultantti, jota välillä joutui säälimään juttujen tason vuoksi.

Safarilla kiersimme erilaisia laguuneja ja nähtävyyksiä näimme paljon flamingoja, vikunjoja, laamoja, eritasoisia hostelleja yms yms. Etukäteen olimme kuulleet, että yöt ovat kylmiä, koska hostelleissa ei juuri lämmitystä ole. Tämä tuli todistettua ensimmäisenä yönä, kun nukuin 7 vaatekerroksessa makuupussissa peiton alla. Lämpötila yönaikana oli -10 astetta.

Koko ajan Boliviassa olimme eristyksessä ulkomaailmasta ja täytyy sanoa, että en ole koskaan ollut niin rentouttavalla lomalla. Hostellit oli hyvin perustasoa jos sitäkään.; sähköä oli tarjolla vain tietyn tuntimäärän ajan, vettä ei ollut tai se oli juomakelvotonta ja lämmin suihku meillä oli vain yhdessä hostellissa. Toisena yönä saavuttuamme suolahostelliin hypimme ilosta nähdessämme oman pesuhuoneen peilillä ja oikealla vessanpöntöllä. Ensi kerralla, kun valitan turhasta yritän muistaa tämän ;)

Viimeinen kohde, Uyunin kaupungi, pisti todella miettimään, miten oikeutettuja olemme “kehittyneimmissä” maissa. Kontrasti Suomen ja Bolivian välillä on valtava. Ihmisillä Boliviassa ei ole edistynyttä terveydenhoitojärjestelmää, palkat on alhaisia ja teknologiakehitys ei ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihmiset olisivat onnettomia - luultavasti he ovat jopa keskimäärin onnellisempia kuin kulutusyhteiskunnassa elävät.

Laguna Blanca

Alpakka ensimmäisen hostellin(!!) pihalla

suolatasangolla

picnic laguunilla

Kaktuksia keskellä suolatasankoa

Punainen laguuni

Auringonnousu suolatasongolla

Bolivialainen työmies saa kahden suolakasan kokoamisesta 4€. Kahden kasan kokoaminen voi viedä koko päivän.

Cemetario de Trenes

Uyuni

Kova myyntipuheiden pitäjä

Täyttää hygieniakriteerit

Kauppahalli Uyunissa

Bolivian jälkeen palasimme vielä päiväksi San Pedroon ja nautimme kylän tunnelmasta. Viimeisinä päivänä otimme bussin Antogafastaan, Chilen toiseksi suurimpaan kaupungiin. Antofagastassa meillä oli aikaa kahdeksan tuntia, jonka käytimme ruokaillen,rannalla makoillen ja elokuvissa käyden. Channing Tatum ja Jamie Foxx näyttävät yhtä hyvältä myös Chilen valkokankaalla ;)

Kaiken kaikkiaan välikokeet oli aikaisia herätyksiä, upeita maisemia, rentoutumista, hyvää seuraa ja maistuvaa ruokaa. Tälläisiä välikokeita lisää kiitos!

TeamSaimaa/Laura