maanantai 26. elokuuta 2013

Hola Hola!



Olen 21-vuotias kansainvälisen kaupan opiskelija. Oman vaihtoni vietän Espanjan Baskimaassa, joka on ollut lähellä sydäntäni jo pikkutytöstä lähtien. Olen siis kierrellyt isovanhempieni kanssa Espanjassa useita kertoja. Harmi vaan ettei kieli ole tarttunut aikaisemmin ;)

Muutamia lukuja ennen reissua:
Days until 9
Espanjan kielen opiskelumotivaatio ennen reissua 0
Vakuutuksia hommattu 0
Muuttolaatikoita pakattuna 1

Muita joilla on huoleton asenne? ;)

 Nyt alkaa olla jo kiire joten tehkää niinkuin koulu toitottaa ja hoitakaa kaikki ajoissa. :)

Ajattelin kertoa joka postauksessa käytännön vinkin. Ensimmäinen liittyy niinkin tärkeään asiaan kuin terveys.

Espanjaan ei juurikaan tarvitse rokotteita. Hepatiitti A ja B on kuitenkin hyvä olla. Nuo saa kätevästi yhdistelmärokotus Twinrixillä. Itse ainakin sain rokotuksen ilmaiseksi laitettua työterveydessä, jolloin maksoin vain lääkeaineesta joka oli noin 50e. Luulisin että YTHS:llä laitto olisi myös lähes ilmainen?

Iästänne riippuen jäykkärokote saattaa olla tarpeellinen. Itselläni tehostus tulisi antaa ensi vuoden alussa joten asia saattaa olla teillekkin ajankohtainen. Jäykkärokote tehostetaan siis 10 vuoden välein. Itse en ainakaan olisi tullut ajatelleeksi kyseistä asiaa ellei työterveystäti olisi asiasta maininnut. Jos ei tee mieli maksaa ylimääräistä niin googlatkaa tetanus symptons. JAIKS!

Ne jotka ajattelivat asua jonkinlaisessa solussa kannattaa harkita crocsien tai vastaavien suihkukenkien hankkimista. Just saying...

Lisää varmaankin Espanjasta käsin. :)



Team Saimaa/Nelli


 

2 kommenttia:

  1. Huoleton asenne täälläkin juuu... :D Lähtö on huomenna aamulla (!) ja perjantaina kävin jatkamassa matkavakuutusta, tällä hetkellä koululla tulostamassa matkalippuja sekä uusimassa opiskelijakorttiin lukuvuositarraa. Pitäis vissiin lähteä kotiin tunkemaan matkalaukkua täyteen :/ -Tiia

    VastaaPoista