sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Bad student - good exchange student

Chilessä vietettiin pyhiä 31.10 ja 1.11 mikä tarkoitti pitkää viikonloppua. Kaverini kanssa löydettiin edulliset lennot Rioon, joten miksipä ei? Pyhien lisäksi otimme vähän omaa lomaa, ja kun ilmoitin asiasta proffille sähköpostilla vastaukseksi tuli ”Don’t worry, be happy”. Good enough!


Koko lomamme ajan couchsurffasimme brasilialaisen tytön luona, joka oli minulle ensimmäinen couchsurffing kokemus – mahtavaa! Ei ainoastaan siksi, että säästimme sikana rahaa, mutta myöskin koska hän neuvoi miten päästä helpoiten mihinkin ja kertoi omia kokemuksia.  Yhtenä päivänä meidän host ja hänen kämppäkaverit kokkasi meille tyypillistä brassi ruokaa ja toisena minä ja kaverini eurooppalaista. Tultiin niin hyvin juttuun, että meidät toivotettiin tervetulleiksi karnevaalien aikaan myöskin yöpymään (kun vain olisi mahdollista).

Riosta kuulee kauhutarinoita, joten myös minä ja kaverini lähdimme koruttomina, kellottomina ja ennakkoluuloisina matkaan.  Meille ei onneksi sattunut mitään, kuudessa päivässä Rio kerkesi näyttää vaan hyvää puoltaan. Meidän host kuitenkin kertoi että hänen ja kavereidensa ollessa rannalla poikaporukka tuli heidän luokseen ja näyttivät veistä ja sanomalla antakaa laukut. Yksi hostin kavereista rupesi itkemään, joten pojat ottivat vain rahat ja antoivat puhelimet takaisin. Kuinka kilttiä…

Rio on turistikeskus ja suosituimpiin kohteisiin saa jonottaa pitkään. Sokeritoppa vuorelle jonotettiin lähes kaksi tuntia, mutta se oli sen arvoista. Näkymät Copacabanalle ja Ipanemalle olivat uskomattomat. Seuraava päivä vietettiinkin kyseisillä rannoilla, enkä luultavasti koskaan ole nauttinut auringonotto päivästä niin paljoa.



Näkymä Christ the Redeemeriltä


Auringonlasku Ipanemalla


Falavelat eli Rion slummit vetävät myös turisteja. Falavelat on sijoitettu kukkuloiden huipuille, joita Riossa on erikoisen maantieteellisen rakenteen vuoksi paljon. Meidän host vei meidät turvalliseksi luokiteltuun slummiin (poliisien, ei jengien hallinnassa). Mielenkiintoinen juttu falavelassa, jossa käytiin oli se ,että huipulla oli Michael Jackson patsas ja mosaiikki. Seuraavana päivänä kuultiin, että "they don't really care about us" on kuvattu siellä. Huippua! Kävellessä falavelan ahtaissa sokkeloissa tuli taas mietittyä paljon, miten hyvin asiat on Suomessa.  Jälkeenpäin tosin tuli tekopyhä olo, sillä seuraavana päivänä aloiteltiin kattohuoneistossa, josta näkymä Ipanemalle..

"When rich wanna stay rich, we just wanna stay alive"




Matkustelulla on hintansa, kolmen raportin deadline huomenna, joten ciao!


Laura/TeamSaimaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti