Kaksi tapahtumaa, jota ollaan ootettu kauan. Creamfieldsiin
ostettiin liput noin 2kk sitten hintaan 30e!!! Pääartisteina Steve Angello, Underworld,
Faithless, Above&Beyond, Dimitri Vegas&Like Mike ja oma suosikkini Zedd. Kuten
arvata saattaa, DJ:t eivät tuottaneet pettymystä. “Festari” kesti vain yhden
päivän 17-05, joten 12 tunnin reivaamisen jälkeen oltiin aika väsyneitä jo.
Lauantai oli aikaa palautua Creamfieldsistä ja sunnuntai
aamuna kello 8:00 oli herätys Color runille, jota myös oltiin odotettu innolla.
Miten juoksemisesta voi tehdä niin paljon hauskempaa heittelemällä värejä
toisten päälle? En tiedä, mutta hauskaa se todellakin oli. Yleensä suhtaudun
skeptisesti juoksutapahtumiin, missä lopussa halaillaan maaliin päässeitä ja
ojennellaan ruusuja hyvästä työstä. Color run sen sijaan päättyi bileisiin,
missä DJ pyöritti levyjä. Onneksi fist pumppia oli harjoiteltu Creamfieldsissä
pari päivää aikaisemmin!
Ennen
...ja jälkeen
Lyhyet postaukset, vain kertoakseni että elossa ollaan! Nyt meen oikeesti tekemään koulujutut loppuun!
Laura/ TeamSaimaa
ps. Lämpötilat hipoo 30 astetta, hyvää pysyvän lumen odotusaikaa Suomeen
Chilessä vietettiin pyhiä 31.10 ja 1.11 mikä tarkoitti
pitkää viikonloppua. Kaverini kanssa löydettiin edulliset lennot Rioon, joten
miksipä ei? Pyhien lisäksi otimme vähän omaa lomaa, ja kun ilmoitin asiasta
proffille sähköpostilla vastaukseksi tuli ”Don’t worry, be happy”. Good enough!
Koko lomamme ajan couchsurffasimme brasilialaisen tytön
luona, joka oli minulle ensimmäinen couchsurffing kokemus – mahtavaa! Ei
ainoastaan siksi, että säästimme sikana rahaa, mutta myöskin koska hän neuvoi
miten päästä helpoiten mihinkin ja kertoi omia kokemuksia. Yhtenä päivänä meidän host ja hänen
kämppäkaverit kokkasi meille tyypillistä brassi ruokaa ja toisena minä ja
kaverini eurooppalaista. Tultiin niin hyvin juttuun, että meidät toivotettiin
tervetulleiksi karnevaalien aikaan myöskin yöpymään (kun vain olisi
mahdollista).
Riosta kuulee kauhutarinoita, joten myös minä ja kaverini
lähdimme koruttomina, kellottomina ja ennakkoluuloisina matkaan. Meille ei onneksi sattunut mitään, kuudessa
päivässä Rio kerkesi näyttää vaan hyvää puoltaan. Meidän host kuitenkin kertoi
että hänen ja kavereidensa ollessa rannalla poikaporukka tuli heidän luokseen ja näyttivät veistä ja sanomalla antakaa laukut. Yksi hostin kavereista rupesi
itkemään, joten pojat ottivat vain rahat ja antoivat puhelimet takaisin. Kuinka
kilttiä…
Rio on turistikeskus ja suosituimpiin kohteisiin saa
jonottaa pitkään. Sokeritoppa vuorelle jonotettiin lähes kaksi tuntia, mutta se
oli sen arvoista. Näkymät Copacabanalle ja Ipanemalle olivat uskomattomat.
Seuraava päivä vietettiinkin kyseisillä rannoilla, enkä luultavasti koskaan ole
nauttinut auringonotto päivästä niin paljoa.
Näkymä Christ the Redeemeriltä
Auringonlasku Ipanemalla
Falavelat eli Rion slummit vetävät myös turisteja. Falavelat
on sijoitettu kukkuloiden huipuille, joita Riossa on erikoisen maantieteellisen
rakenteen vuoksi paljon. Meidän host vei
meidät turvalliseksi luokiteltuun slummiin (poliisien, ei jengien hallinnassa).
Mielenkiintoinen juttu falavelassa, jossa käytiin oli se ,että huipulla oli
Michael Jackson patsas ja mosaiikki. Seuraavana päivänä kuultiin, että "they don't really care about us" on kuvattu siellä. Huippua! Kävellessä falavelan ahtaissa sokkeloissa
tuli taas mietittyä paljon, miten hyvin asiat on Suomessa. Jälkeenpäin tosin tuli tekopyhä olo, sillä
seuraavana päivänä aloiteltiin kattohuoneistossa, josta näkymä Ipanemalle..
"When rich wanna stay rich, we just wanna stay alive"
Matkustelulla on hintansa, kolmen raportin deadline huomenna, joten ciao!
